Taloyhtiössä oli menossa pihatalkoot. Palauttelin siimaleikkuria takaisin ulkokomeroonsa ja jostain syystä samaan pakettiin kuului kompressori. Komerossa olleille kolmelle muoviselle melalle piti löytää joku uusi, hyvä sijoituspaikka ja katsastelin sellaista kahden kellaritason parkkipaikalle vievän luiskan välistä. Melat olisivat periaatteessa sopineet puisten tolppien väliin, mutta en jaksanut enää sinä iltana ruveta näpräämään kiinnitysnarujen kanssa. Sen sijaan päätin tarkistaa taloyhtiön yhteisen varaston, joka sijaitsi sattumoisin oman asuntoni alapuolella. Talorivi ei ollut ollenkaan niin kuin todellisuudessa. Terassini oli talon päässä ja sen kalusteet näkyivät harvan lattialaudoituksen välistä.

Nyökkäilin harvoille naapureille, joita pihassa liikkui ja kapusin portaat varastoon. Vaikka talo oli ensin puinen, siitä tuli samassa monikerroksinen kivirakennus ja käytävät olivat kaikuvia ja niissä oli isot ikkunat. Unessa tiesin, että rakennus oli samanlainen kuin ala-asteen kouluni. Käytävän teräväkulmaisesta mutkasta päästiin varaston puolelle ja välikäytävän lautalattia oli aikamoisen vino. Aioin ensin huomauttaa siitä naapurin miehelle, mutta olin sittenkin hiljaa. Sitten muistin, että työkaverini oli virnistellen varoitellut paikan kansallissosialistisista piirteistä. Ja olihan siellä ilmoitustaululla juliste, jossa oli iso hakaristi ja alla teksti, jossa viitattiin leikkimiseen ja juopotteluun. Alla oli kuva Lego-ukosta. Julisteen vieressä oli naulasta roikkumassa pieniä muovipusseja, joissa oli kuva-aiheena jokin kauan sitten pidetty ilmailunäytös, ja niiden sisällä valmiiksi kasattu nippu senaikaisia A5:n kokoisia mainoksia. Otin yhden pussin itselleni, mutta huomasin samassa pienellä hyllyllä litteitä paketteja, joissa oli styroksista kasattavia liidokkeja. Nappasin hihkuen heti Focke-Wulfin käteeni ja esittelin sitä naapureille. Heitä olikin paikalla jo kymmenisen eikä varasto enää ollut mikään pieni koppi, vaan melkein kuin koulun puutyöluokka. Heitin Fw:n ilmaan ja se lensi jotenkuten. Naapuri viskasi japanilaisen kellukekoneen, mutta se oli liian takapainoinen ja kolahti heti yhdelle pulpetille. Kiersin pulpetin ja heitin koneen vähän eri asennossa, mutta se olikin pelkkä helikopterin puinen kehikko ja päätyi lentokyvyttömänä lattialle. Heitin myös jonkin toisen koneen ilmaan ja se liitelikin hienosti, tosin epätodellisen hitaasti laskevan auringon kultaamassa pölyisessä valokiilassa.

Yhdellä pulpetillä oli vanha käsintehty, puuvalmis lentokoneen pyrstö. Naapuri sitä ihmetteli ja arvelin sen kuuluvan Lavotshkiniin. Kiertelin pöytiä ja huomasinkin lähistöllä La-5:n etupään. Sanoin naapurille, että siitä saisi tehtyä suomalaisen version - mikä ei pidä paikkaansa - ja katsoin sitä tarkemmin. Se oli kokonaan tehty itse mittakaavaan 1/10 ja niin vanha se oli, että pöly oli pinttynyt sen maalipintaan. Kuomun takana oleva pleksi oli murtunut, vaikka kone ei ollut ikinä ehtinyt valmiiksi asti. Katselin myös ympärilleni ja tajusin, että kyseessä on varsinainen aarreaitta, sillä työsalin kaikilla pöydillä lojui vanhoja pienoismalleja ja lennokkeja erilaisiin vaiheisiin jämähtäneinä ja melkein hysteerisenä pyörin paikallani osaamatta päättää mitä tutkisin ensiksi. Siihen tunteeseen tietysti heräsin.