Oli talvi ja puskimme lumisia teitä M.K:n avolava-Pajerolla, jota hänellä ei oikeasti ole. Piti mennä kouluun, mutta ajoluiska pihaan oli täynnä loskaa ja edessä vielä joku puoliväliin ehtinyt Range-Rover junnaamassa. M.K. kiroili, että mitä tuokin nyt tuossa, mutta sitten otimme vauhtia ja pääsimme juuri ja juuri sekä Rangen ohi, että pihaan. Seisoin auton lavalla ja kummarruin, etten löisi päätäni katoksen reunaan. M.K. pysäköi auton Toejoen ala-asteen liikuntasalin eteen, muutaman tolpan väliin ja minä kipusin hankalasti lavalta alas. Istuin maahan puristelemaan lunta pilkkihaalareiden polvista ja aikaa siihen menikin niin paljon, että muut olivat ehtineet kadota varsinaisen koulurakennuksen sisään. Tajusin etten tiedä missä luokassa seuraava tunti on ja lähdin paniikissa etsimään muita. Käytävät olivat täynnä ruokailuun meneviä alakoululaisia enkä nähnyt ketään tuttua.

Satuin ruokajonoon ja otin jotain pientä, mutta jatkoin sitten saman tien matkaa. Menin toiseen ruokajonoon, jossa takanani seissyt tuntematon jannu alkoi töniä ja haukkua. Ajattelin että ei kannata heti alkuun joutua silmätikuksi ja yritin ottaa kiusaamisen huumorilla. Jannu päättikin sitten häipyä, mutta huikkasin hänet vielä kääntymään ja ojensin käteni sanoen nimeni. Toinen hymyili alentuvasti, mutta ojensi sitten oma kätensä, mutta niin, että pikkusormi jäi koukkuun. Mietin onko se joku signaali. Nimekseen hän sanoi Santeri.

Sitten paikalle pölähti S.R., jolta kyselin muista luokkakavereista. Ei ollut kuulemma näkynyt. Tähyilin hädissäni ympärilleni nähdäkseni jostain kumman syystä alle kymmenvuotiaita luokkalaisiani eikä siinä ollut mitään ihmeellistä, että olin itse nykyisen ikäinen. Vielä hullumpaa oli se, että luokkaan kuului vielä itseänikin vanhempi työkaveri.

Koulun käytävät olivat korkeita ja sokkeloisia, kuin rautatieasemalla. Ihmisiä oli tavattomasti ja tuttujen löytäminen tuntui mahdottomalta. Osuin matkallani jonkinlaiselle keskusaukiolle, josta lähti neljä isoa käytävää. Lähdin kulkemaan järjestyksessä ensimmäistä. Se kiertyi takaisin aukiolla, jossa kinasteli keskenään kolme teini-ikäistä tyttöä. He huomasivat minut kaikkien ihmisten keskeltä ja alkoivat nälviä. Sain sanottua jotain osuvaa ja yksi teineistä kimmastui melkein raivoon. Poistuin paikalta seuraavaan käytävään. Sekin kiertyi takaisin keskusaukiolle, mutta päätyi sittenkin jo varsin asemamaiseen eteisaulaan, josta lähti rullaportaat yläkertaan. Päätin pitää sitä tukikohtanani. Suurten lasiovien luona joku keski-ikäinen mies kiuasasi jotain nuorukaista ja sanoi ilkeästi hekotellen, ettei nykypäivänä enää käytetä vatupassia rakentamisessa. Pysähdyin viereen seisomaan virnistellen ja sanoin, että mieluummin laserilla nykyään katsotaan linjat. "Tai jollain muulla tarkanterävällä" ja heilautin käsiäni kuin olisin sivaltanut miekalla. Paikalle tuli vielä toinenkin mies, joka hymyili ja oli täsmälleen samaa mieltä kuin jostain anekdootista.