Menen STS-pankin autioon pääkonttoriin hakemaan jotain lomakkeita (Vetumaa varten). Pääsen jotenkin murtautumaan sisään ja astelen autiossa ala-aulassa, joka on pimeänä, sillä sähköt on katkaistu jo vuosia sitten. Huomaan kuitenkin hetken kuluttua, että tavarahissin kutsunapissa palaa vielä valo ja menen tietysti painamaan sitä. Melkein heti hissistä kuuluu kolinaa ja ovi avataan. Sisällä on joku jannu rengasparrassaan ja viittaa meikäläisen vähäpuheisesti sisään. Hissi onkin pelkkä lava, joka on aikoinaan pysähtynyt valtavan varastohallin lattialle; lavalla on jotain roinaa, mutta pujottelemme niiden välistä ja astelemme varastohalliin. Hallin takaseinä on kalliota, johon on louhittu mahtavia onkaloita. Kivimurska ja lohkareet muodostavat rinteen, jota pitkin varastomies lähtee kiipeämään. Se on harrastus, kun muutakaan tekemistä ei enää ole. Onkalot, luolat ja käytävät katoavat hämärään ja siksi mies heittää valokranaatin yhden luolan suuntaan. Oranssi valo hehkuu ensin syvällä kallion sisällä, mutta sitten esiin pulpahtaa laavavirta.

Varastomies on muuttunut T.S:ksi, joka pelästyy ja sanoo, ettei näin pitänyt käydä. Laava lähtee valumaan ja jotenkin se tuntuu liittyvän Eurajoen ydinvoimaloiden katastrofiin. Sulan kiven virrat rupeavat saartamaan varastohallia ja yhä useampi paikalla jostain syystä nyt oleva ihminen menee pakokauhuun. Yhtäkkiä viimeisenkin uloskäynnin eteen valuu laavaa ja paniikki kasvaa. T.S. ehdottaa, että pakenemme Tampereelle ja minä ehdotan Laviaa, vaikka sitten huomaan, että se on lähempänä Eurajokea (vaikkei merkityksellisesti ole).

Peltiseen seinään saadaan revittyä reikä, josta änkeämme karkuun. Reikä on Finnairin lähtevien lentojen liukuportaiden vieressä ja pomppaamme kyytiin. Koko Suomi on lähdössä ulkomaille karkuun. Edessäni teinipariskunta riitelee ja muija syyttää jannua tilanteen kamaluudesta ja siitä, että joutuu lähtemään kotoaan. Jannu sanoo, että näin tehdään, jotta muija pelastuisi. Muija on silti käärmeissään ja jannu vaan huokailee.