Mäennyppylän päällä oli pieni, mutta silti kolmekerroksinen talo. Sitä asutti enimmäkseen A.J., mutta olipa siellä yhtenä iltana käymässä S.V-M. Heillä oli jonkinlainen esitys, jonka päätyttyä myöhään illalla kuljin talon läpi ja huomasin yhdessä verantamaisessa huoneessa pauhaamassa monta televisiota. Niissä kaikissa pyöri jokin kevyehkö viihdeohjelma ja mielestäni se oli aivan hauskasti keksitty sinkkunaiselta. Sähköä säästääkseni ryhdyin sammuttelemaan televisioita, mutta se oli hankalaa, kun kaukosäätimet olivat hukassa ja kaikki laitteet erilaisia. Sitten vastaan tuli mediasoitin, josta ohjelma oli peräisin. Sitäpä ei uskaltanut niin vaan sammuttakaan ja paikalle tuli myös D.L., jonka asiantuntijuutta penäsin. Sitten huoneeseen tuli myös J.R., jonka kanssa rupesimme jatkokehittelemään Nanona-liikeideaa. Huone muuttui vaivihkaa tietokoneluokaksi ja -laboratorioksi, jossa aivomyrskysimme kaikkea mahdollista. Lähdimme kuitenkin Juhan kanssa - mielestämme - ajoissa linja-autopysäkille päästäksemme Ruosniemeen ja J.R. vilautti täistä saamaansa työmatkavihkoa. Epäilin vähän saako sillä matkustaa näin iltaisin ja katselin samalla omaa matkavihkoani. Päätimme toimiston rouvien pelossa sittenkin kävellä ja pian ainakin minulla oli kauluspaita hiestä märkänä.

Pääsimme ostoskeskuksen toriaukealle, jossa joku tuntemattomaksi jäänyt keksi käytettyjen vaatteiden bisneksen. Työnnyin ahtaaseen pikkubussiin, jonka takaosastossa uumoilin olevan varsinaisen aarteen (hihkaisin, että täällä on froteeta!), mutta kovin pieni se valikoima oli. Autossa istuskeli pari vierasmaalaisen oloista miestä, jotka lähtivät perässäni poistuessani bussista. Oviaukko oli valtavan korkealla ja se alle oli rakennettu peltinen astinlauta kuin traktoriin. Taiteilin alas maahan ja toinen takanani tulevista miehistä osoittautui Jope Ruonansuuksi. Hän meni toriaukean keskelle esittämään jotain sketsiä kuin ex-tempore ja ihmiset heittelivät maahan paljon kolikoita. Ajattelin sen olevan varsin oiva tapa tienata elantonsa. Sitten olikin aika kuskata Jope takaisin kotiin, mutta hänpä liikkuikin pyörätuolilla ja unessa oli selvää, että se oli järjestyksessä toinen pyörätuoli ja että hän oli tarvinnut apua liikkumiseensa jo vuosia. Joku hahmoton ihminen työnsi häntä kohti invataksia, mutta Jope päätti olla ilkikurinen ja rullasi käsivoimin taksikuskin selän päälle ja nauroi räkäisesti. Mietin mahtaako tästä tulla skandaali.

Invataksi olikin Pajero, jonka peräpäästä potkin ihan vaan kengillä huomattavan määrän peltiosia pois. Se näytti huvittavalta. Lähdin ajamaan pitkin saksalaiselta vaikuttavaa moottoritietä, vaikka se johtikin Poriin. Vauhtia en saanut kerätyksi, sillä edessä ajoi brittiseurue melkein madellen. Ohikaan en päässyt, sillä takaa tuli ohitse koko ajan autoja. Pian olimme perillä eli tässä tapauksessa grillikioskilla, jonka piti olla Murtosenmutkassa, mutta ei sittenkään ollut. Siellä kuitenkin nauroi ja viittilöi eksentrinen P.E., jonka mielestä oli melkein syntiä mennä johonkin tiettyyn paikkaan puistossa turisteille varattua polkua pitkin. Siksi lähdimme vaarallisen jyrkkää alamäkeä ja päästessämme tasamaalle vastassa oli kuraista peltoa. Väistelin lätäköitä, mutta huonolla menestyksellä, sillä lenkkitossuni sotkeentuivat yhä pahemmin mutaan. Onneksi pääsimme pian turistien valtaamaan taukopisteeseen, jossa jo likaa pestiin pois muutaman neliön uima-altaassa. Kaikenmaalaisia siellä oli, mutta minun autettavakseni tuli nukkemaisen pieni ulkomaalaisnainen, joka ei painanut muutamaa kiloa enempää ja puhui mumisten. Nostelin häntä ylös altaasta ja laskin takaisin melkein uppeluksiin katsoen samalla, kun J.H. puhdisti samalla metodilla aironlapaa.