Ladossa oli pieni porukka tutustumassa vanhoihin askareisiin ja tilannetta valvoi itse Vladimir Putin kasvoillaan tulkitsematon ilme. Työnsin pitkän ja tukevan rautalangan vernissapurkkiin ja aloin pyöritellä sitä melkein laitoja pitkin. Luulin ensin, että vernissaan oli muodostunut kuori ja pisti sen takia vastaan, mutta kurkattuani purkkiin huomasin hämmästyksekseni siellä olevan mustan, huokoisen kankaan. Siihen oli tehty valmiiksi pienet korvat, josta sen saattoi nostaa kätevästi yläs. Ja minä olin sitten puhkaissut sen rautalangalla. Nostin kankaisen kuoren pois ja rupesin puristelemaan siitä ylimääräistä vernissaa takaisin purkkiin.

Paikalle tuli varsinainen matami, joka piirsi taululle ylimalkaisen kuvan asuntolasta, johon meidät asutettaisiin. Kävi siis ilmi, että olin tullut jonkinlaiselle pitkäaikaiselle työleirille, jossa kukaan ei puhunut suomea. Onneksi joku äijä osasi englantia - puhuttuaan ensin venäjää, johon osasin sanoa vain "njet paruski". Äijä pyysi paperia ja kynää, ja piirsi kuvan asuntolan vintistä, lisäsi siihen kattolamppujen pistokkeet ja merkkasi vielä eristysluokankin: IP21. Ihmettelin moista ja niin hänkin kohauttaen hartioitaan.

J.H. oli ilmestynyt mukaan ja kiertelimme opistoksi muuttuneen työleirin käytäviä reput selässä. Oli ensimmäinen koulupäivä eikä meillä ollut aavistustakaan luokasta, johon meidän pitäisi mennä. Ei se puoleen lukujärjestyksestäkään, joten yritimme löytää tuttuja naamoja joilta kysyä neuvoa. Ei onnistunut.