Kummallisella maatilalla oli sekalaista boheemia porukkaa, josta olin tuntevinani osan. Jotenkin muistan, että alussa oli jotain hässäkkää matkatavaroiden kanssa, mutta sitten tilanne tietysti muuttui. Olimme unenomaisen hämärässä talossa, jonka yläkerran ikkunasta katselin pellolla olevaa vanhempaa miestä mekaanisen kirjoituskoneen kanssa. Hän sanoi pimeän tulevan niin nopeasti, että viiden minuutin kuluttua hän mieluummin lukisi tekstinsä valoa vasten sisällä ja lähti. Pellolla oli pöytä, jolle mies oli jättänyt pienen rasian täynnä maalituubeja ja pieniä liima- ja liuotinpulloja. Rupesin käymään niitä läpi; rasiassa oli ikään kuin välipohjia, jotka toimivat kirjan sivujen tavoin. Nostelin puteleita pöydälle tarkasteltavaksi ja huomasin pian joistakin pulloista jääneen liimatuhruja päydän kanteen. Liima oli ehtinyt levitä jo hihoihinikin ja alkoi hätääntynyt siivoaminen.

Vieressäni istunut vanhempi nainen huomasi sitten, että pöydän alta suorastaan huokui liuottimen haju, mikä johtui sinne valuneesta lakkabensiinistä. Sitä oli lammikoittain ja leveitä noroja valui kohti kirjoituskonemiehen vaatemyttyjä. Yritin imeyttää lakkabensaa lähinnä omiin vaatteisiini, mutta sitä oli aivan liikaa. Onneksi pöytä oli muuttunut huomaamattani nuotiomontuksi, jonka päälle oli viritelty kalahalsteri. Siinä oli kasapäin savustettuja, mutta jo kuivuneita kaloja, joita epäilin ahveniksi. Halsterin asentoa parannellut S.S. - jonka läsnäolossa ei ollut mitään yllättävää - vain nauroi epäilyksilleni ja lähti käymään mökillään. Se oli pieni torppa ojan toisella puolella ja koska minulla ei ollut sinne asiaa, yritin poistua kuivin jaloin kapealta kannakselta, jolle S.S. oli laahannut Staberinden vanhan version. Se oli vettynyt ja sen osia oli ympäriinsä, ojan vedessäkin kellumassa. Meinasin koko ajan itsekin lipsahtaa veteen ja otin tukea S.S:n uudemman veneen keulasta. Se kääntyili holtittomasti, vaikka oli pukeilla ja kun viimein pääsin ojan toiselle puolelle, huomasin jomman kumman veneistä kelluvan vapaana. Minun oli alunperin pitänyt päästä helposti maihin, mutta nyt vene olikin irti. Ojan tällä puolella näkyviin rantalepikosta marssi joukko S.S:n vanhempia sukulaisia, jotka etenivät kapeaa polkua pitkin mökille. Ihmettelin etten ollut nähnyt sitä aiemmin ja unohdin irronneen veneen.

Polku kiersi ojan pään ja sitä pitkin lähdin sukulaisten perään. Piti lainata jonkun vaaleanvihreät sandaalit, koska omat kenkäni olivat kastuneet epäonnistuneessa ojan ylityksessä. Polku meni jostain syystä junaradan yli ja kiskot olivat niin korkealla maasta, että niille piti oikein kavuta. Katsoin kumpaankin suuntaan ja oikealta tulikin jokin pieni moottoroitu laite kovaa päristen. Ehdin sen tieltä radan toiselle puolelle pieneen sisäpihaan. Ajoneuvo paljastui ohi mennessään moottorikelkaksi, joka hytkyi ja tärisi ratapälkkyjen päältä ajaessaan. Kelkkaa sisäpihan edessä odottanut toinen ajoneuvo lähti sitten kiskojen välin vapauduttua vastakkaiseen suuntaan: Se oli pitkä ja kummallinen viritelmä, jonka vetävät pyörät oli selvästi otettu traktorista. Kuulin sliipatun kuskin miettivän ääneen lähtiessään, että tämän vehkeen pitäisi ehdottomasti keulia. Se kuitenkin vain törmäili molempiin kiskoihin kiihdyttäessään eteenpäin.

Lähdin sisäpihasta portaita yläkertaan, jonka piti siis olla S.S:n mökki. Se paljastui kuitenkin valtavaksi museoksi, jonka avaria käytäviä kuljin ja kurkin toinen toistaan lumotumpiin huoneisiin, oikeastaan saleihin. Joka puolelta vastaan käveli nuorta väkeä ja vähän häpesin työvaatteitani ja varsinkin vihreitä lainasandaaleitani. Sitten kysyin jotenkin tutunnäkäiseltä nuorelta naiselta uloskäyntiä (en ehtinyt kysyä loppuun) ja hän lähti opastamaan. Yritin tehdä vaikutuksen kertomalla, että olin käynyt paikassa jo ennen kuin yksikään näistä ihmisistä oli edes syntynyt. Ei reaktiota. Tulimme sitten avaraan ala-aulaan ja lopulta ulos, jossa oppaani näytti Turun sataman rakennuksia tavanomaisesta poikkeavasta näkökulmasta. Siellä oli mustanpuhuva Alvar Aallon museo ja laivalaitureiden puolelta opas näytti jonkin reitin, josta oli aiemmin tullut. Sanoin että voisimme polttaa tupakat, mutta oppaani suorastaan nauroi asialle. Häntä ei saisi polttamaan sitten millään. Sade oli samaa mieltä ja kasteli oman tupakkani, vaikka yritin sitä suojella lautapinon vieressä. Lähdimme kävelemään kohti keskustaa ja edessä alkoi pomppia jostain myöskin tuttu nuori mies ja esitteli maagisia kykyjään. Taivaalla paistoi kuu, mutta yhtäkkiä sen viereen ilmeistyi toinen, identtinen kuu. Katsoin opastani ja ymmärsin hänen jotenkin liittyvän asiaan ja että hän oli puhunut sittenkin totta kertoessaan menneisyydestään. Kuut kieppuivat nopeilla radoillaan ja sitten puolestaan nuori mies kertoi niiden etäisyyden mittaamisen helppoudesta. Tyrmäsin teorian naurettavana ja silloin outo lumous rikkoutui ja mies lähti takaisin sataman suuntaan heilautettuaan itsensä ensin kaiteen yli kadulle. Sitten oppaanikin antoi periksi ja katosi salaperäinen hymy huulillaan.