Olin joutunut jonkinlaiseen terapiaan ison virkamiesjoukon mukana. En tuntenut ketään aluksi. Olimme kummallisesssa talossa, jonka huoneiden seiniä peitti hyllyrivi toisensa perään. Niillä oli enimmäkseen itse askarreltuja vimpaimia, joita käytettiin terapian tukena. Pomoni A.L. kantoi kapeaa käytävää pitkin huopamattoa, johon on kiinnitetty Lego-nappuloita ja ledejä. Kuulemma tuhansia. Maton olivat tehneet aiemmat terapiaryhmät. Olisin halunnut nahdä valojen vilkkuvan ledeissä, mutta siihen ei ollut aikaa.

Porukassa oli pientä kärhämää ja joku oli ottanut jotain minulle kuuluvaa. Kaappasin aseekseni vesipyssyn, jolla mukamas uhkailin muita. Aseesta suihkusi vaahtoa eikä ollut kovin vakuuttava. Sitten joku neuvoi kääntämään aseen kyljessä olevasta vivusta ja kas kummaa, myös aseen piippu kääntyi kohti ihmishahmoa, joka oli tulossa lähemmäs. Sitten piti painaa erästä nappulaa ja paineilmaa alkoi tulvehtia aseen etuosasta. Ase oli huomaamatta muuttunut varsinaiseksi monitoimityökalun ja puutarhatraktorin sekasikiöksi. Läpimäräksi kastunut hahmo poistui paikalta, mutta tilalle tuli sarjakuvista tuttu mekaaninen sotilas. Siihenkin vesipyssyn vaahto tehosi vähän, mutta ei tarpeeksi. Se hyökkäsi kohti ja minä vetäydyin terässeinäiseen kopperoon, josta johti monta ovea toisaalle. Sotilas ehti estää tarttumaraajoillaan pakoreittini oven sulkeutumisen ja uhkasi tiilenpunaisella, kottikärryn kokoisella kädellään aiheuttaa pahoja vammoja. Luovutin kun huomasin tilanteeni mahdottomaksi ja lupasin sotilaalle selvittää jotain, mitä hän/se halusi. Sen jälkeen paikalle tuli sotilaan avustaja, jonka kasvoihin oli maalattu toisen silmän ympärille kiemurainen koristekuvio. Toinen silmä oli peitetty ihontapaisella kudoksella.