Keittiö oli siivottava pian järjestettäviä tupaantuliaisia varten. Keittiön märälle betonilattialle valui jostain vettä ja kuivaaminen oli hankalaa lavuaarin putkistojen välistä. Lähdin välillä käymään ulkona.

Kadulla käveli vastaan kaksi ilmeisesti työkaveria, jotka olivat jo tulossa tupareihin. Yritin ponnettomasti ja tuloksetta estellä heitä, sillä en tiennyt miten olisin esitellyt heidät vanhemmilleni, jotka olivat sittenkin jo paikalla. Kuistinalusen lasitettu luukku oli jäänyt auki ja päätin sulkea sen sisäkautta, mutta aulasta kellarin portaikkoon johtava oviaukko oli mahdottoman ahdas. Itse asiassa taloon oli rakennettu vuosien saatossa niin hankalat portaat, että joihinkin soppiin saattoi vain nähdä, mutta ei mennä. Valoa onneksi silti riitti ja saatoin olla vähän ylpeä uudesta, vaikkakin pienestä talostani.

Keittiökin oli ahdas, varsinkin kun siellä oli jo vieraita. Lisäksi edelliseltä omistajalta oli jäänyt valtava määrä tekokasveja saviruukkuihinsa ja niitä piti siirtää muihin huoneisiin. Sama juttu vanhojen astioiden kanssa. Se ei oikeastaan haitannut, sillä mietin jännityksellä kaikkea sitä irtaimistoa, jonka vielä löytäisin tuntemattomista huoneista ja komeroista.

Kiersin väenpaljouden ja livahdin kellariin. Sen pitkiä ja ahtaita käytäviä pitkin pääsi talon takapihalle, jossa seinänaapuri rassasi vanhaa autoaan. Piha oli täynnä puoliksi unohdettua roinaa ja olipa lastauslaiturilta näyttävässä syvennyksessä näyttelijä Ritva Valkama motkottamassa sekasotkusta. Menin sisään toisesta ovesta ja päädyin jonkinlaiseksi viihdekeskukseksi rakennettuun huoneeseen, jossa pyöri entistä enemmän vieraita. Olipa mukana täysin tuntematon somaliromani, joka kulki edelläni itsevarman oloisena kuin olisi omistanut talon. Huoneesta pääsi toiseen, vähän isompaan huoneeseen, jossa juhlaväkeä oli vielä lisää. Toinen näyttelijä, Matti Ruohola, istui sohvalla huoneen perällä ja oli käsittääkseni jonkinlainen sukulainen. Ympäri lattiaa oli legoja, joiden keräämistä varten joku oli leikellyt mustasta kanisterista kaksi lumikolamaista työkalua. Pitkiä sinisiä legopalkkeja lojui jaloissa eniten ja tästäkin ilostuin. Mitä kaikkea vielä löytyisikään?

Ylhäältä tulvi valoa, sillä norsunpoikanen oli murtautumassa kattoikkunasta sisään. Tarkemmin katsoessani tajusin sen olevan täysikasvuinen jätti ja että mitään kattoikkunaa ei ollut, vaan olin sivupihalla ja norsu kamppaili lyhtypylväiden välissä. Ulkona oli jo pimeää, mutta piha oli kirkkaasti valaistu. Aivan vierestä kulki junarata kohti keskustaa ja sinne suuntaan haalaripukuisiksi miehiksi muuttuneet tuparivieraat lähtivät kuljettamaan norsua. Ajattelin että kyllä junaradan läheisyyteen tottuu, jos ikkunat vaan ovat kunnossa.