Olin ajellut ympäri kaupunkia työasioissa koko aamupäivän ja suuntasin sitten toimistolle lounaalle. Jostain syystä
kävelin portaita neljänteen kerrokseen, josta sitten palasin hissillä parkkihalliin. Siellä olikin jo aikamoinen kollegaporukka ison pöydän äärellä syömässä. Lähdin siis tarjottimeni kanssa kiertelemään buffettipöytiä ja valitsemaan mieleisiäni annoksia. En kuitenkaan saanut lautaselleni mitään, sillä ruoat kerättiin sitä mukaa pois, kun pääsin niiden äärelle. Lopulta mitään ei enää ollut tarjolla ja vaikka yritin anoa edes palaa vehnäleivästä, sitäkään ei enää herunut.

Nälän ajamana menin kaverini J.H:n kanssa puolitutun jannun luokse ilmeisesti kysymään neuvoa. Jäimme J.H:n kanssa hetkeksi kahdestaan jonkinlaiseen kirjastohuoneeseen, josta löysimme lukitun kassalippaan. Saimme älynväläyksen ja mursimme lippaan lukon. Sisältä löytyi vanhoja kahdeksankulmaisia kolikoita ja Lepakkomiessymboolin muotoisia peltilätkiä, joissa oli vielä aavistus Raha-automaattiyhdistyksen logosta. Kahmaisin ne ja tukun vieraan näköisiä seteleitä mukaani ja lähdin karkuun.

Ajelin vierailla seuduilla ja ajamista haittasi valtavasti se, etten saanut silmiäni auki juuri ollenkaan. Niitä piti repiä
auki molemmin käsin samalla, kun auto seilasi tien laidasta toiseen. Päädyin viimein tuttuun risteykseen, jossa tietämäni mukaan oli J.H:n isoveljen autokauppa. Siitä osasinkin jo kotiin.

Olin näemmä taas ostanut uuden asunnon vanhasta tiilikerrostalosta. Huonekaluja ei vielä ollut, mikä oli oikeastaan aika hykerryttävää, sillä pääsisin toteuttamaan sisustussuunnitelmiani. Sitten tajusin, että hyvin luultavasti se jätkä, jolta olin varastanut kolikot ja setelit huomaisi pian rikoksen ja tulisi vähemmän ystävällisesti vaatimaan omaisuuttaan takaisin. Ei auttanut muu kuin löytää rahoille äärimmäisen hyvä piilopaikka. Ongelma oli siinä, etten tuntenut asuntoa oikeastaan ollenkaan vielä ja piilo olisi kuitenkin keksittävä mahdollisimman nopeasti. Normaalisti olisin piilottanut saaliini sähkökaappiin, mutta nyt se tuntui liian ilmiselvältä. Yhdessä komerossa oli vankka ovi, jossa oli vain lukkopesä eikä kahvaa ollenkaan, joten en saanut sitä auki. Tajusin että se oli asunnon toinen ulko-ovi.

Sitten löysin yhdestä nurkkauksesta valkoiseksi emaloidun kamiinan, joka oli istutettu puolimetrisen tiilikasan päälle. Riemastuin löydöstäni ja toivoin, että kamiinaa voisi käyttää lämmitykseen ja ruoanlaittoon. Edellinen asukas oli unohtanut kamiinanurkkaukseen rivistön meripihkan värisiä koristebambeja ja viisi tyhjää muovista vodkapulloa ja niiden takana puolestaan oli kaksi kolmekymmentä senttiä leveää ovea vierekkäin. Toisen avattuani näin jotenkin hormikanavistoon, kun taas toisen oven takana oli hämmästyttävän kapeat ja jyrkät portaat seuraavan kerroksen porrastasanteelle. Saattaisin jotenkin mahtua pusertumaan portaita ylös, ikkunoista tulvehtivaan kirkkaaseen valoon. Sitten paikalla aivan luonnollisesti oleskelevat kaksi kaverusta päätyivät siihen lopputulokseen, että jos kuljettaisi kapeita portaita pitkin roskansa pois, isännöitsijä toisi vastapainoksi asuntoon omat ydinjätteensä.