Loppukesän viikonloppu oli päättymässä koko juhlaväen uupumukseen. Jotkut soittivat vielä kovaäänisesti jotain turhanpäiväistä iskelmää radiosta, joten häivyin naapurihuoneeseen nukkumaan. Melu kuului valitettavasti sinnekin, joten kävin toistuvasti sanomassa asiasta. Se ei paljon näemmä auttanut. Yritin kaivautua peittojen alle, mutta turhaan. Jossain vaiheessa oli pakko mennä töykeästi painelemaan stereoiden virtanappuloita ja aina vain uusia löytyi ympäri huonetta. Milloin kyseessä oli pelkkä vahvistin, milloin jokin suorastaan antiikkinen kasettinauhuri, mutta edelleen huoneessa pauhasi typerä häly. Porukka ei oikein pitänyt komentelustani tai yrityksistäni hankaloittaa heidän viihtymistään, joten lopulta annoin olla ja pakenin omaan huoneeseeni.

Siellä nukkui sohvalla kokonaan peiton alla pieni tyttö. Etsin omia nukkumakamppeitani siirtyäkseni toiselle sohvalle, mutta sitten paikalle tullut nuori nainen kertoi siirtäneensä minut osastolle. Hän tarkoitti käytännössä sitä, että en ollut enää tervetullut näihin juhliin, vaan saisin luvan nukkua hänen työpaikallaan eli sairaalan jossain toipumishuoneessa. Tavarani oli jo siirretty sinne.

Hän lähti hyvin tympääntyneenä kulkemaan edellä näyttääkseen paikan. Silloin ajattelin, että onpa hänestä tullut kopea ja että kaikki ne puheet julkisivun takana piilevästä noita-akasta olivat totta. Hän kulki pienen matkaa edelläni sairaalan suuressa aulassa ja vähitellen välimatka kasvoi. Väkeä oli käytävillä lopulta todella paljon. Viimein eksyin hänestä ja tulin kahden käytävän risteykseen. Seinään nojaili sotilailta näyttävää sakkia, mutta he olivatkin vihreäasuista hoitohenkilökuntaa. Heillä oli menossa jonkinlainen rituaalitanssi enkä kehdannut katsoa päin. Vilkuilin muihin suuntiin etsien saattajaani.

Lähdin sitten vilkkaalle valoaukealle, jossa solisi suihkulähde. Kolme tuntematonta jätkää kulki ohitseni ja jokainen heistä koputti olkaani aina eri suunnasta. Kysyin kovaäänisesti heidän asiaansa, mutta he vain nauroivat jotenkin vihaisesti. Tönäisin yhtä poispäin luotani ja siinä samassa toinen tönäisi puolestaan minua niin, että melkein kaaduin suihkulähteeseen. Pöjötin siinä hankalassa asennossa, kun kolmas ampui pienellä revolverillaan oikean jalan isovarpaastani läpi. Verta tuli vähän, mutta yhtään se ei sattunut. Seuraavaksi hän tempaisi jotain paljon isomman revolverin ja tähtäsi sillä naamaani. Hän veti liipasimesta inhottavasti virnistäen ja siinä kohtaa oli oikein hyvä hetki herätä.