Poliisisarja Roomassa
Poliisisarja Roomassa
26.01.2023
Olin keräämässä porukkaa kasaan jonkinlaista juhlaa varten. Soitin useille kavereille ja selostin tilannetta. Jokaiselle jäi jotenkin erilainen kuva asiasta, mutta ajattelin kaiken loppujen lopuksi menevän ihan hyvin.

Sitten kävi ilmi, että telkkarista on alkamassa samanaikaisesti jonkin klassikkosarjan uusinta ja uudet jaksot. Ne oli joko kuvattu Porin pääkirjaston näköisessä rumiluksessa ja sitten sarjaa piti katsoa siellä. Joku oli sitä mieltä, että betonikompleksin takana kohoava nelikerroksinen DDR-palatsi oli oikea paikka ja sille naurettiin. Olihan kyseessä 80-lukulainen poliisisarja. Tilanteen ja tapauksen selviämättä jatkoimme puurivistöjen reunustamaa katua kohti tasoristeystä, joka sijaitsi epäloogisesti Turun Kaskenkadulla. Yritin vielä soittaa K.T:lle ja B.D:lle, mutta en saanut mitään tolkkua puhelimen käyttölogiikasta. Sitten paikalle pyöräili hikistä vauhtia P.K. ilmeisesti suoraan Salosta, mistä päättelin ettei tapahtuma ollut ainakaan hänen mielestään mitenkään yhdentekevä. Hän kaartoi pyörällään meidän muiden ympäri ja ikään kuin saartoi meidät. Siinä olikin aika hyvä kerääntyä miettimään seuraavaa siirtoa. Huikkasin kaikille, että "pysähdytään tähän treenaamaan", mikä kuulosti mielestäni varsin nykyaikaiselta.

Rupesimme siis katsomaan tuota poliisisarjaa ja siirryimme samalla sen tapahtumiin. Sarja oli kuvattu Rooman vilkkailla kaduilla, jotka muistuttivat kyllä kieltämättä Porin torin ympäristöä. Tavallisten ihmisten seassa riehui jonkin rikollisjärjestön iskuryhmiä ryöstämässä turisteja ja aiheuttamassa kaaosta. Jotkut päällekarkaajat vaikuttivat suorastaan raivohulluilta repiessään väkijoukkoja hajalleen potkien ja hakaten. Eräänkin naama oli kivettynyt kammottavaan irveeseen ja kuinka ollakaan, hän hyökkäsi kohti minua. En tiedä mistä olin saanut käteeni pistoolin, mutta ajattelin että pääsen aika pienellä rangaistuksella, vaikka nyt ampuisinkin hyökkääjän kuoliaaksi. Kyse oli selvästi itsepuolustuksesta. Raivopää tuli yhä lähemmäs eikä näyttänyt olevan edes tietoinen välittömästä kuolemanvaarasta. Yhä vain lähemmäs hän tuli.