Lapsuudenkodin olohuoneessa tapahtui seuraavaa: peltisen laatikon sisältä alkoi kuulua kopsahtelua ja surinaa. Ajatteli että siellä on joku hyönteinen törmäilemässä, mutta sitten koko laatikko heilahti enkä uskonut, että ihan tavallinen pörriäinen voisi olla tarpeeksi suuri aiheuttaakseen moista. Sitten laatikon kyljessä olevasta aukosta kopsahti pöydälle legoista rakennettu drooni pieni kamera rungossaan. Eipä ollut drooni itsekään iso, vaan mahtui kämmenelle. Riuhtaisin sen nopeasti kappaleiksi, peitin kameran linssin kädelläni ja heitin pimeään ruokakomeroon.

Äitini ja muut paikalla olleet eivät pitäneet tapahtumaa minään, mutta itse olin lähes suunniltani ryntäillessäni ympäri taloa sulkemassa sälekaihtimia. Ulkona oli jo pimeää, joten sisälle näkyi liian hyvin. Jotenkin uhkakuvana oli myös naapurien katolla väijyvä tarkka-ampuja. Isäni hiukan ylenkatsoi touhuamistani ja tuhahteli, kun kerroin epäilyistäni.

Sitten huomasin olohuoneen olevan tavallista leveämpi. Sitä oli tietämättäni levennetty ja yhteen nurkkaan oli tehty uusi ulko-ovi. Äitini nauroi hämmennystäni ja sanoi huoneen olleen tällainen jo vuosia. Jatkoin matkaani epäloogisesti siskoni taloon, jossa jatkoin sälekaihtimien sulkemista. Ne olivat massiivisia ja niihin oli integroitu musiikkiviihdejärjestelmiä. Vaikka kuvapinnat olivat monimetrisiä, piirtojälki oli neulanterävää. Jostain syystä niitä kuitenkin ohjattiin teemukin näköisellä laitteella enkä saanut järjestelmästä ulos muuta kuin kamala tusinapoppia. Sisko opasti, että NCC kanavalta tulee kevyttä punkkia.

Lähdin ulos vähän tuulettumaan ja autotallin oven edessä seisoskellessani huomasin Englannin kuningattaren lähtevän kävelylle. En kehdannut katsoa päin tai tervehtiä, joten menin autotalliin piiloon. Sinne tuli samaan aikaan Megadethin basisti, joka kommentoi keskelle tallia lastulevystä rakennettua leikkimökkiä sanalla Tuutikki. Työpöydällä oli jäähtynyttä pizzaa, jolle yritin löytää sopivan säilytysrasian, mutta se oli isäni mielestä turhaa.