Olin tutkimassa Nokkamaan-talon portaikkoa Leatherman apunani. Löysin kuivalahon haurastuttaman kohdan seinässä heti portaiden yläpäässä ja rupesin kiskomaan siitä pitkiä puunsäleitä. Se ei olisi kannattanut, sillä saman tien lähes koko portaikko romahti ja minä niiden mukana. Putosin lauta- ja purukasaan, rysähtipä ihan viereeni vielä yksi kappale, jossa oli täsmälleen samanlaista linoleumilevyä kuin Riuttalan vanhassa mökissä.

Oli oikeastaan aika hauska ajatus ruveta heti suunnittelemaan uutta portaikkoa ja projektia varten tarvitsin vanhat piirrustukset. Muistelin niiden löytyvän eräästä pimeästä käytävästä, jossa ei ollut ikkunoita eikä oikeastaan lattiaakaan, vaan kylmänkostea sorapinta. Pystyin liihottelemaan sen yllä hämmästyttävän kevyesti, vain ihan vähän varpailla hipaisten. Tiesin olevani hereillä, joten olin kovin yllättynyt uudesta kyvystäni. Mieleeni tuli kuitenkin, että muiden mielestä liikkumiseni taisi näyttää todella oudolta, joten pudottauduin kävelemään normaalisti. Vastaan tulleet työmiehet nyökkäilivät hyväksyvästi.

Rakennuspiirrustuksia ei ollut löytynyt, kun ehdin jo jonkinlaiseen kahvilaan. Yhdestä pöydästä vilkutti innostuneena kaverini N-P.E, joka ilmeisesti kyseli kuulumisia; täpötäyden paikan puheensorina esti kuulemasta varmasti ja samalla häntä kuulemasta vastaustani. Yritin kirjoittaa sen pölyiseen pöydänpintaan, mutta sitten joku törmäsi takaapäin jalkoihini. Se oli alle kouluikäinen tyttö, joka osoittautui N-P:n uuden naisystävän tyttäreksi.

Sitten toinen kaverini P.K. tuli ihmettelemään intoani korjata portaikko, kun talossa kerran oli niitä useampia. Ja toden totta, vanhasta koulusta asuinkäyttöön muunnetussa palatsissa oli jopa kaksi kierreportaikkoa, samaten kaksi paraati´porrasta ja vielä sisäpihaa reunustavassa siivessä yksi takorautainen portaikko. Päätin lähteä esittelemään niitä P.K:lle ja toisellekin kaverilleni, jota en jostain syystä pystynyt millään tunnistamaan. Taskussani ei kuitenkaan ollut avainnippua, jota tarvittaisiin turisteilta suljettuihin tiloihin.

Ja turisteja paikalla sitten olikin. Jouduin suorastaan tunkeutumaan kehitysvammaisten ja rollaattoriseniorien ryhmien läpi päästäkseni raskaasti avautuvalle ulko-ovelle. Olin aika ylpeä itsestäni, että olin onnistunut naimaan niin rikkaan vaimon itselleni ja samalla kulkea väkijoukossa kenenkään tunnistamatta ja häiritsemättä.

Ulkona messinkistä ovenkahvaa ihmettelevä valkopartainen ukko näytti niin elävästi tulleen suoraan Korvatunturilta, että toivotin hänelle hauskaa joulua.