Olin palannut pitkän poissaolon jälkeen mökille. Tavarani mahtuivat yhteen laukkuun, jonka kannoin vanhaan mökkiin. Sen huone jatkui kaakkoisnurkastaan katottomana kalliohalkeamana, joka kääntyili kosteana louhikkona ja jossa kasvoi harvakseltaan mäntyjä. Kaivoin laukustani uniapneavermeet, joiden virtalähteelle yritin löytää pistorasian kiviseinästä. Se oli turhan kaukana sängystä ja itse laite olisi pitänyt tällätä yksittäisen koivun kannolle. Siihen ei ylettyisi kurottamaan sängystä, joten piti käydä irrottamassa virtapiuha ja löytää uusi pistorasia.

Kompuroin paljain jaloin kalliohalkeaman heinikossa ja pelkäsin jalkapohjieni puolesta kasvien seassa piileviä teräviä kiviä. Virtajohto oli yllättävän pitkä, ainakin kymmennen metriä, ja kun pääsin pistorasian luokse, maasto oli muuttunut juhannusta kuumeisesti odottavan kylänväen juhlapaikaksi. Koska omistin koko alueen, päätin kerätä kallionkoloista löytyviä johonkin taatusti tärkeää askaretta varten leikattujen limupullojen jäänteitä. Yksi niistä olikin oliivinvihreä pressurulla. Samalla koko maasto oli niitä täynnä ja ne peittivät kaltevat kalliopinnat.

Pressuja oli niin paljon, että niiden poimuihin oli kertynyt aikojen saatossa isoja lammikoita. Niitä ihmetteli brittipariskunta, jonka piti hyppiä sivuun oikaistessani pressuja ja aiheuttaessani kohisevia tulvapuroja. Olisi tehnyt mieli selittää pressujen tarkoitusta, mutta en tiennyt sitä itsekään. Lähdin siis kiertämään kalloiden juurella olevaa järveä turisteille tarkoitettua polkua pitkin.

Kapea polku kiemurteli rantapuiden välissä ja tarkoitukseni oli löytää ja kerätä jotain luonnonantimia, joita en kuitenkaan muistanut. Turistit olivat ilmeisesti ne jo vieneet. Polku johti suoraan maastosta laskettelukeskuksen ruokaravintolaan, jonka mutkikkaat huoneet muodostivat varsinaisen sokkelon. Kiiruhdin kuitenkin huolettomasti aika täysien pöytien välistä eteenpäin, sillä jossain sen tiskin oli oltava. Ja sieltä se löytyikin, sisääntuloaulan seinustalta.

Tilasin tupla-jotain iloiselta myyjättäreltä, kiskoin kahdet sisäkkäiset hansikkaat käsistäni ja samoin kaksi sisäkkäistä pipoa päästäni, kun muistin jättäneeni lompakon toisen takin taskuun. Peruutin nolona tilaukseni, mihin toinen tiskille saapunut asiakas totesi ravintolan kyllä olevan täällä vielä huomennakin.

Lähdin kiireesti hakemaan lompakkoani. Laskettelukeskus osoittautui olevan Aurajoen rannalla, minkä havaitsin kummastuksekseni harppoessani mukulakivistä ajoramppia ylös kadulle. Näyttelijä Kai Lehtisen ääni kertoi totuudenmukaisesti, että Illu oli päässyt taas tappolistalle.