T. pyysi puhelimitse allekirjoittanutta uimaan mitä ilmeisimmin Lavian kirkonkylästä Riuttalaan. Oli jo tulossa pimeä ja arkailin lähteä lähes sokkona vesille. Keksin jonkinlaisen unohduksiin jääneen tavan juksata T:ä ja pääsin hetkessä Salonsaaren kautta mökille. T. ihmetteli ripeää saapumistani, mutta oletti minun olevan nopea uimari.

Sitten piti lähteä takaisin kirkonkylään. Oli jo täysin pimeää ja matka oli entistä pidempi. Se lähti itse asiassa Turusta ja toivoin mukaani valoa. Se syntyi saman tien taskulampusta, joka piti uimisen takia sijoittaa erinomaisen hankalasti takapuoleen ja jotenkin osoittamaan kulkusuuntaan. Se toimikin oikein hyvin, mutta lampun alareunaan olisi ollut hyvä laittaa pätkä alumiiniteippiä, jottei se häikäise.

Uin valtavan kauan, mutta onneksi T. kannusti jostain läheltä. Pimeät vedet muuttuivat huomaamatta pikatieksi, jota pitkin saavuimme öiseen Oripäähän. Siellä oli kuulemma jonkinlainen puolivälin vaihtoasema ja toden totta, maapenkereiden välistä pääsimme krouvin ovelle. Sieltä meitä vastaan asteli Jessi-kissasta tätä hetkeä varten synnytetty kaksoisolento. Olimme näin päässeet pitkän matkamme päätepisteeseen.