Riuttalan vanhaan mökkiin oli tekeillä laajennus. Se oli käytännössä yksi huone, jota alettiin rakentaa suoraan olemassa olevan kasvillisuuden päälle. Paikalla oli pieniä kuusia ja maassa kivien välissä kiemurteli pieniä puroja. Ne kaikki piti ensin kiertää ja sitten alkaa rakentaa lattiaa; seiniä ei vielä ollut. Purot ohjattiin syvemmälle maahan omiin kanaviinsa ja työtä oli tekemässä paikallisia hampuuseja. Purot ja niiden kanavat näyttivät niin hauskoilta, että myöhemmin surimme siskon kanssa niiden peittymistä lattian alle. Kun purot oli saatu kanavoitua, isä ryhtyi tekemään lattiaan eristystä. Hän tökki lasivillaa kapeina suikaleina kaareviin uriin ja eri materiaaleista muodostui mielikuvituksellisia kuvioita. Talkooväki ei olisi tähän pystynyt.

Viimein huoneeseen rakennettiin seinät ja katto. En ollut jatkuvasti paikalla, joten vähän yllätyin, kun näin sitten lattian melkein valmiina. Se oli tehty tarpeettoman pienistä puunpalasista, joista osa oli vain sentin levyisiä suunnikkaita, jotka keikkuivat vielä kiinnittämättäminä tukipalkkien päällä. Kuuset oli sahattu poikki ja niiden kannot näkyivät pyöreissä aukoissa, jotka odottivat peittämistään. Olin menossa huoneeseen - tässä vaiheessa uuden huoneen takana oli jo aiemmin valmistunut lisähuone, jonka seinällä oli saunan kiintokalusteita - mutta en löytänyt toista lenkkitossuani. Vieras ja silti tuttu koira vinkui vieressäni ja osoitteli uuden huoneen puolelle. Siellähän se kadonnut kenkä oli ja kun menin huoneeseen, veli kertoi tempun olevan kyllä käytännöllinen, mutta vaatineen oppimisvaiheessa vähintään kolmen sukkaparin tuhoutumisen.