Ryoti ja atoti
15.07.2014
Kadun varrella oli tiskien kuivauskaappi, jota rupesin tyhjentämään. Oli paljon erilaisia raastimia, joille aloin suunnitella omaa lokeroa vetolaatikossa. Suorastaan herkuttelin ajatuksella kaikkien keittiövälineiden inventoinnista. Kuivauskaapin vierellä kuvattiin jotain mitäänsanomatonta kotimaista sarjaa, jossa oli menossa jonkinlainen kolmiodraamakohtaus. Paikalle sattui myös K.T., jonka tarkoitus oli mennä kuvauspaikalla olevaan kerrostaloon tapaamaan jotain naishenkilöä. Alaovelta kurkkasikin tuntematon mies, jota K.T. vähän pelästyi.
Sitten uneen tuli välinäytös, jossa kerrottiin kolmesta ihmisenkaltaisesta humanoidista Psirgmadi-planeetalla. Sen sivilisaatio oli vasta muotoutumassa ja ensimmäisiä kaupunkeja rakennettiin kylmille ja kuiville merenrantamaille. Kolmikko vaelteli satoja vuosia pitkin aavikoita ja katseli, kuinka kaupungit kasvoivat. Yhä vain he kulkivat, mutta lapsuudesta lähtien heitä oli vaivannut arvoitus "Mistä tulee ruoan ryoti, mikä on juoman atoti?".
Uni palasi takaisin tiskikaapille, mutta nyt sain tietää, että J.H:n tyttöystävän koira oli karannut ja sitä etsittiin kuumeisesti. Joku tuli piirtämään siitä kuvaa ja minä virnistelin taustalla, sillä tiesin juonenkäänteet kuin uusintaa katsova sohvaperuna. Kuvassa koira alkoi muistuttaa yhä enemmän karkulaista, mutta M.H. ei osannut yhdistää niitä toisiinsa. Jatkoin kuivauskaapin tyhjentämistä. Hetken kuluttua huomasin tieksi muuttuneen kadun varrella sinne tänne heiteltyjä esineitä, joita lähdin katsomaan. Konttasin hiekassa kuin hullu ja tongin esiin lasista valettuja ja hiottuja Kuun pienoismalleja. Niihin oli merkitty erilaisten luotainten laskeutumispaikkoja. Ryömiskelin hihitellen tienvarteen majoittuneiden afrikkalaisten pakolaisten keskellä ja koko ajan löytyi uusia lasiesineitä. Sitten afrikkalaisten kyläpäällikkö otin kuluneen pajavasaran ja huusi, että nyt se avataan. Hän tarkoitti ilmeisesti päänuppiani. Päällikkö huitaisi vasaralla, mutta ei onneksi osunut. Sitten hän yritti hyökätä takaani, mutta sekään ei onnistunut, sillä tartuin olkani yli vasaran päähän ja työnsin sen varren päällikön silmäkuoppaan. En jäänyt tutkimaan lopputulosta.
Menimme M.H:n kanssa erääseen parturiliikkeeseen, johon M.H. oli onnistunut jäljittämään kadonneen koiran. Sen nimi oli Sofia ja muuttui kiinniottotaktiikasta keskustellessamme J.H:n tyttöystäväksi itsekseen. Parturiliike oli perustettu vanhaan puutaloon, jossa oli paljon korkeita huoneita ja kapeita käytäviä. Yhdessä huoneessa jo istuikin vanhempi rouva odottamassa kampaajaa, kun menin näyttämään Leathermanin saksia ja sanoin nauraen, että osaan tehdä tasan kaksi kampausta. Jatkoimme kuitenkin M.H:n kanssa eteenpäin, sillä Sofia oli löydettävä. Hän paljastui seuraavassa huoneessa olevaksi parturikampaajaksi, joten mikä siinä auttoi kuin hankkiutua parturintuoliin operaatiota varten. Kädessäni olevan LP-levyn annoin M.H:lle leikkauksen ajaksi ja huomasin samalla, että levyn kannessa luki sanat "Ryoti" ja "Atoti".