Puutarhuri
Puutarhuri
19.02.2010
Kaupungin ylläpitämässä puistossa oli taannoin jonkinlaisena puutarhurina todella outo mies. Hän ajeli pikkutraktorillaan ympäri puistoa ainakin näennäisen päämäärättömästi. Vihreiden haalarihartioiden yllä keikkui puolikalju pää, josta sojotti ruskeita hampaita. Muistan että aina kun kesäisin levitimme viltin nurmikolle, puutarhuri ilmestyi jostain traktoreineen, suuntasi meitä kohti ja olisi varmaan ajanut päällekin, jos emme olisi hätäisesti keränneet kamppeitamme ja häipyneet. Joku kertoi kuulleensa miehen rohisevan murinan: "Täältä tulee noutaja. Täältä tulee murskaaja".