Elin asunnottoman elämää eräässä hökkelissä, joka näytti junalta. Olin lähdössä hetkeksi käymään jossain, kun kopperoon yritti ängetä samalla ovenavauksella vanhempi mies, asunnoton hänkin. Hänen mielestään kukaan ei voinut korvamerkitä nukkumapaikkojaan ja aluksi olinkin päästämässä häntä koisaamaan paikalleni, mutta sitten tuli mieleeni, etten saa häntä luultavasti enää koskaan lähtemään kojusta. Kamppailimme hetken aikaa ovella, kunnes sain teljen työnnettyä paikalleen. Tilanne ei silti ollut mitenkään tyydyttävä.

Onneksi ex-työkaverillani J.K:lla oli suhteita varsin korkealle. Marssimme kadulta suoraan loisteliaan toimistorakennuksen ovesta sisään. Heti aulassa oli komentokeskus, jonka seiniä peittivät valvontamonitorit. J.K. kertoi tuntevansa Yhdysvaltain presidentin ja meni käskyttämään sohvalla retkottavaa jenkkisotilasta. Puheeksi tuli kuitenkin englanninkielinen sana, jota emme millään muistaneet. Minäkin yritin sitä sönkätä ja hain "aseiden ostamiseen tarkoitettua lainaa". Sotilas vastasi jotain, mutta valvontalaitteiden humina esti minua kuulemasta häntä selvästi.

Menimme kuitenkin kaverini P.K:n kanssa asemyyjän juttusille. Itse en ollut kiinnostunut tällä kertaa ostamisesta, mutta P.K. halusi ainakin testata kummallista asetta, joka koostui sämpylän kokoisesta patruunasta ja mökkitikasta, jolla napautettiin nallia. Istuskelin ampumaradan virkaa tekevässä puistossa rapsuttamassa asemyyjän koiraa, jonka kanssa siirryimme sitten vikkelästi taaemmas, kun P.K. päätti testata uutta asettaan. Kuului jyhkeä poksahdus ja pian testiradan toisesta päästä pyöritettiin loivaan alamäkeen paksuja puunrungon kappaleita, jotka aseesta lähtenyt alumiiniluoti oli polttanut ontoiksi. Ne kytivät vielä oranssisina.

Paikalle tuli saman tien autollaan poliisipartio, jonka kaikilla konstaapeleilla oli toinen käsi kantositeessä. Se ei näyttänyt heitä haittaavan, sillä heidän tehtävänsä oli vain valvoa ränninkorjaajien turvallisuutta, kun he kiipesivät huteria tikkaita tarkistamaan vähintään kymmenkerroksisen kerrostalon päätyrännejä. Meitä oli siinä pihalla jo melkoinen porukka ja juttu lensi.

Joku tummaihoinen nuorukainen tuli piloillaan luettelemaan numeroita, joista koostui vuosiluku. Minä vastasin sanomaan "1-9-4-2", joka sekin oli vuosiluku ja viittasi Kolmannen valtakunnan terrorivuosiin. Sille naurettiin kuin hyvällekin vitsille ja rupesipa Porista tuttu M.J. kertomaan tarinaa pohjoissuomalaisesta uusnatsista, jolta putosi kerran rinnassa olevan nimilapun päältä tekoviikset. Näin hänen nimekseen tuli L-kirjaimen puutteessa Iimatainen.