En tiedä mitä unen alussa tapahtui, mutta sen tiedän, että olin jossain rintamamiestalossa vaihtamassa vaatteita. Joku tuli kylmäeteiseen ja minä päätin yllättää tulijan. Kumarruin sisäoven taakse, sen huurrelasisen ikkunan alle. Tulija ei ollutkaan kaverini J.H.,vaan kummityttöni, joka samalla oli M.H:n tytär. Hän ei pelästynyt, vaikka pomppasin esiin kauheasti mörähtäen, mutta tyynnyttelin silti tilannetta puhumalla rauhallisesti. Porstuassa roikkui joku hahmo hirttäytyneenä, mutta emme jostain syystä kiinnittäneet siihen mitään huomiota.

Kummityttö oli vähän vaikeana ja sanoi, että autosta oli mennyt akku piloille. Se oli hankala juttu, sillä minun piti viedä hänet johonkin koulun tapahtumaan ja aikaa uuden akun hakemiseen Biltemasta oli vain puoli tuntia. Minulla oli kaiken lisäksi vielä jokin meno, mutta se oli nyt jätettävä toistaiseksi. Lähdimme hissillä ylös kerrosasuntooni, joten olimme sittenkin Keltasirkunpolulla, jossa asuin ennen. Kyselin kummitytöltä mistä hän tiesi akun menneen rikki. Oliko kojelautaan kenties syttynyt varoitusvaloja? Hän ei ehtinyt vastata, sillä hissin ovet avautuivat ja änkesimme sisään vanhemman rouvashenkilön viereen, jonka kyynärsauvat täyttivät melkein koko hissikorin. Rouva hymyili vaivautuneena.

Kävi ilmi, että kakkoskerroksen rappukäytävästä ei päässyt eteenpäin rouvan asunnolle asti, vaan jonkun piti tulla käyttelemään suuremman turvallisuusluokituksen avaimia. Minulla sellaiset oli, joten pyysin kummityttöä laittamaan jalkansa hissin oven väliin, jotta pääsen takaisin avattuani käytävän oven. Hän laittoi saapikkaansa ensin teleskooppiovien ulompien osien väiin, mikä ei tietysti auttanut yhtään ja ovet sihahtivatkin kiinni. Sain ne kuitenkin vielä käsin revittyä auki ja selitin idean tarkemmin. Sitten lähdimme rouvan kanssa käytäväsokkeloon. Yhden kulman takaa paljastui eläkeläiskerhon pikkujoulujuhlat, vaikka oli jo kevät. Juhlaväellä olikin vähän nolot ilmeet. Toisen kulman takaa avautui tavaratalon liukuporrastasanne, josta olisi pitänyt päästä eteenpäin, mutta kosmetiikkaosaston henkilökunta oli täyttänyt kerrospainikepöydän tavaroilla. Siinä sitten penkoikin joku siviilivaatteisiin pukeutunut poliisietsivä painikkeita esiin monenlaisen tavaran alta ja nosti läpinäkyvää muovilaatikkoa nähdäkseen sen alle. Laatikossa oli kaksi siivua vaaleaa leipää ja sanoin lähinnä itselleni, että "Nyt on nälkä".

Päädyin saman tien takaisin kerrostalon ala-aulaan ja tajusin, että kummityttö piti viedä kahdeksi vielä yhteen koulun tapahtumaan. Tosin siinä vaiheessa ei ollut selvillä, oliko kyseessä kello kaksi päivällä vai yöllä. Selvillä ei ollut sekään, miten hän oli voinut yleensäkään ajaa autoani, koska oli vielä yläasteella. Varmistin vielä, että hän oli pysäköinyt oikeaan ruutuun ja siellähän se oli, Hyundai omalla paikallaan. Minua ei hämmästyttänyt yhtään, että autossa oli valtavan kokoiset koirankorvat katolla. Jatkoimme taas matkaa. Porstuassa oli edelleen se tuntematon hahmo hirttäytyneenä, mutta pakettiauton sisällä. Se ei vieläkään tehnyt meihin minkäänlaista vaikutusta.