Olin saanut erittäin vastuullisen tehtävän toimia apulaisena huipputason neuvotteluissa, joissa oli paikalla ainakin Angela Merkel ja Vladimir Putin. En ehtinyt kauaa seurata yllättävän iloisen porukan neuvotteluja, kun vessahätä pakotti poistumaan paikalta. Menin jonkinlaiseen aulaan ja kysyin amerikkalaiselta sotilaalta tietä vessaan. Hän vilkaisi vaatteitani ja sitten huomasin itsekin, että jalassani oli likaiset remonttihousut. Rupesin vähän hysteerisesti selittämään, että onhan kummaa laittaa tällaiset vaatteet päälle, vaikka olin edennyt niinkin korkealentoisiin töihin. Sotilas nauraa hohotti selitystäni.

Vessaan en ikinä päässyt, vaan ex-työpaikkani uusittuun ruokalaan. Jonotin äijäporukan kanssa buffet-pöytään ja yritin löytää haluamani ruokalajeja sinne tänne sirotelluilta tarjoilukärryiltä. Etenin harsojen erottamalta loosilta toiselle ja ruokalan eloisa melu vaimeni koko ajan. Viimein tulin uskomattoman nälkäisenä aavikon laitaan. Se kimmelsi kuun valossa hopeaisena ja taivaanrannassa erotin tummanruskeiden vuorten kyljet. Päätin tehdä nälälleni jotain.

Näin aavikon suoraan yläpuolelta ja rupesin piirtämään sen hiekkaan sormellani pellon ääriviivoja. Aavikon yhdessä kulmassa oli valvontatorni, josta suihkutettiin vettä piirtämälleni alueelle. Vihreä kasvusto lähti heti leviämään ja totesin tyytyväisenä, että aivan pian siihen kasvaisi oikea metsä.

Aavikon rakenteeseen tuli kuitenkin jokin vika ja se rupesi pullistelemaan. Maankuori muuttui sitkeäksi saveksi, joka halkeili ja vaikka aluksi halkeamien väistely tuntui pelkästään hauskalta leikiltä, pian mullistus alkoi olla jo vaarallinen. Harpoin yhä leveämmiksi aukenevien kuilujen yli ja jouduin yhä kauemmaksi muista - siis niistä, joiden äänet olin kuullut koko ajan korvani juuressa. Savimaa suorastaan aaltoili ja pääsin vain vaivoin kapuamaan yhä jyrkemmäksi muuttuvaa rinnettä. Oli pakko pinnistellä, etten vaan olisi liukunut kuiluun. Pääsin kummun päälle ja näin edessäni kilometrien syvyisen rotkon. Se oli maailmanloppu.

Jostain syystä maailma kuitenkin jatkui vielä rotkon toisella puolella, mutta silti mietin ehtisinkö pudotessani alas asti nukahtaa mainoskatkon aikana. Se oli siinä ja siinä. Elokuvateatterin aulassa, jossa nyt sitten olinkin, mainostettiin nimittäin jonkun kuuluisan rock-tähden tekemää dokumentaarista elokuvaa, jossa kyseenalaistettiin eri uskontojen opinkappaleita. Olin nähnyt elokuvan osiot erillisinä lyhytdokkareina aiemmin ja mietin mahtaako uusi kokonaisuus tarjota jotain uutta. Mainoksessa paloivat sähkökitara ja kilpi, jossa luki "Slave". Potkin liekkejä ja kun ne tarttuivat kenkiini, minun piti juosta elokuvateatterin aulasta kovalla kiireellä pois.