Hotellinomistaja
Hotellinomistaja
11.05.2018
Olin palamassa töistä, kun kotiovella vastaan tuli putkiurakoitsijan remonttiäijä. Hän piti ovea ystävällisesti auki ja katosi sitten hommiinsa. Eteisen lattialla oli kuraisia kengänjälkiä, mutta myös kenkiä ja muuta tavaraa, jotka eivät kuuluneet minulle. Kävelin kuulokkeet korvilla suoraan olohuoneeseen, jossa rupesin kiskomaan päältäni takkia ja vanhanaikaisten korvalappustereoiden johtoja. Samalla huoneeseen alkoi kerääntyä työkavereitani varsin hilpeissä merkeissä. Mukana oli myös tuntemattomia ihmisiä ihan sylilapsista lähtien. Lattialle oli jo ehtinyt kertyä leluja ja lähtiessäni viemään takkia eteiseen toivoin, etteivät omat legoni lähde vieraiden mukaan.

En kuitenkaan jostain syystä muistanut yhtään missä päällysvaatteiden naulakko oli. Ikään kuin olisin ollut poissa liian kauan. Kiertelin asuntoa - joka itse asiassa muistutti suuresti ystäväni K.R:n rivitalokämppää Klaukkalassa - löytääkseni edes jonkinlaisen naulan, johon ripustaa takkini. Eteisessä oli onneksi edellisen omistajan jäljiltä oikea narikka palvelutiskeineen. Tolpan takaa löytyi pölyinen baaritiski ja baarimikoksi palkattu kollega E.P. Hän luuli minua asiakkaaksi, joka oli tullut baaritiskin väärälle puolelle, mutta tunnisti minut sitten paikan omistajaksi. Myös näyttelijä Ari-Kyösti Seppo notkui paikalle ja rupesi juttusille. Hänet keskeytti kuitenkin ystäväni H-S.S ja hänen takanaan virnuileva Markus Lastumäki pitkänä kuin rantakoivu. Oli kuulemma luvattu pelata "Puola-kierros", jolla viitattiin ilmeisesti johonkin nettistrategiapeliin. Kaverukset siis häipyivät ja minä jäin katselemaan ympärilleni hotellin yökerhoksi muuttunutta paikkaa. Ajattelin että ihmiset tuskin uskovat, että omistan koko hotellin, sillä ylläni oli vain tavalliset arkivaatteet.

Sitten mieleeni tuli, että koska olin ostanut hotellin törkeän halvalla, vuoden tai parin sisään verottaja saattaisi löytää jotain huomautettavaa, ja vaikka olinkin saanut säästöön yhteensä 3400 euroa, konkurssissa menisi kaikki muu. Lähdin kiiruhtamaan takaisin yksityisiin huoneisiini pohtimaan asiaa, mutta en ehtinyt perille ennen heräämistä.