Olin päätynyt töiden kautta helsinkiläisille messuille ja valtaisan messuhallin aulassa piti selvittää narikka-asioita tuntemattomien ihmisten kanssa. Johkaannuin puheisiin sivarin kanssa, jonka kuitenkin piti lähteä lähes saman tien kiertelemään näytöksiä. Hän ehdotti, että näemme vielä "seiskaseiskassa". Oletin sen tarkoittavan jonkinlaista avauspuheenvuoroa, jonka kaikki muut tietävät, mutta minä en.

Messut olivatkin oikeastaan tuliterän kauppakeskuksen avajaiset. Kello oli vielä niin vähän, että kaikki myymälät eivät olleet vielä auki tai niistä ei voinut vielä ostaa mitään. Olisin halunnut mennä tutkimaan erään kaupan öljyvärivalikoimaa, mutta sinne sai mennä vain, jos halusi hiusvärejä. Päätin siis tulla myöhemmin takaisin. Katsottavaa riitti kyllä muutenkin ja lasiseinäisiä liikkeitä ja kojuja oli niin paljon, että eksyminen oli lähellä. Mukaani tarrautui onneksi joku paikallinen opas, joka kiskoi perässään paikasta toiseen ja esitteli uusinta kauppakeskustekniikkaa. Kannoin mukanani muovirinkulaa, joka olisi pitänyt jättää narikkaan ja taittelinkin sitä hankalasti käsissäni pienempään nippuun viedäkseni sen talteen mahdollisimman pian. Tutkiessani sitä tarkemmin huomasin sen koostuvan yhteen virkatuista lasten allaskellukkeista, jotka sai sittenkin kätevästi irrotettua toisistaan. Yhden sisällä oli hallitunkki, mikä selittikin koko teelmän painon. Huikkasin oppaalleni, että tulen myöhemmin perässä ja hän katosikin ihmisvilinään.

Matka narikkaan ei ollutkaan kovin helppo, sillä portaikossa liikkui massiivinen teräskoura, joka toimi avajaisten teknisenä taidonnäytteenä. En ollut kuitenkaan ihan varma, pystyikö se havaitsemaan ihmisiä, joten piilouduin betonipilareiden taakse. Samassa huomasin taas yhden maalikaupan, jonka lasisella takaseinällä riippui kaikenvärisiä tuubeja. Lähemmin tarkasteltuna ne olivatkin muovisiä kylpyleluja, joita myyjä alkoi tyrkyttää järkyttävään avajaishintaan. Sain sönkättyä itseni vapaaksi ja harpoin takaisin käytävän ihmispaljouteen. Sieltä minut löysikin saman tien oppaani, joka lähti kierrättämään minua asiantuntijan ottein yhä uusiin käytäviin ja halleihin.

Sitten huomasin, kuinka vähän kauempana hangaarista hinattiin ulos lentokonetta, jonka pyrstö muistutti vahvasti brittiläistä Buccaneeria, vaikka muuten se olikin aivan tavanomainen matkustajakone. Hallin kaiuttimista kuulutettiin, että kyseessä on egyptiläinen EE-2, jonka kutsukoodi on "Angel-1". Sitten yleisöä viihdytettiin dramatisoidulla keskustelulla lennonjohdon ja koneen miehistön välillä. Äänien takana olivat näyttelijät Vesa Vierikko ja Taneli Mäkelä. Menimme messuhallin parkkipaikalle katsomaan, kuinka kone ilmestyi kahden kukkulan välistä sakeassa lumipyryssä välillä kaartaen ilmassa, välillä lumessa kyntäen. Kone kääntyi kohti parkkipaikkaa, menetti rytisten laskutelineensä ja lähti liukumaan suuntaamme. Se muistutti nyt lähinnä F-14 Tomcatia. En oikein tiennyt kuuluiko tämä näytökseen ja kun Tomcat yhä vain vyöryi päälle, lähdin puolittain häpeillen juoksemaan sivulle turvaan. Kone ohitti lumessa sähläävän yleisön ja pysähtyi aivan messuhallin sisäänkäynnin eteen. Nyt sen perä näytti Wartburgilta ja sitä joku jo ehti työntämäänkin takapuskurista. Taustalla Taneli Mäkelän ääni jatkoi monologiaan; "Uusintakäynnistystä varten ovella on vain yksi elämänlanka. Se ei riitä meille. Äägh." Ajattelin että aika hyvin hän esittää kuolevaa pilottia menemättä liiallisuuksiin.